Sipoossa Suomen paras koulukeittiö 2014

24.03.2014
Valtakunnallinen kouluruokakilpailu ratkesi perjantaina Sipoon voittoon. Jännittävässä viiden keittiöjoukkueen finaalissa vuoden 2014 Suomen parhaaksi koulukeittiöksi valittiin Sipoon Söderkulla skolanin keittiö.

Menun suunnittelusta ja valmistuksesta vastasivat Christina Lönnholm, Dennis Sjöholm ja Dennis Lindholm. Toista kertaa järjestetyn kilpailuntuomaristo koostui koululaisista, opettajista, päättäjistä ja vaikuttajista.

Parhaan koulukeittiön tittelistä finaalissa kisasivat myös Kyminkartanon koulu Kotkasta, Korsholm högstadium Mustasaaresta, Cygnauksen koulu Porista ja Rieskalähteen koulu Turusta.

Listasuosikeilla kultaa

Kolmihenkisten tiimien tehtävänä oli suunnitella kolmen aterian ruokalista, niin että yksittäisen aterian raaka-aineet saivat maksaa yhden euron.

Sipoolaisten menusta tuomaristo kiitteli erityisesti Porkkanasosekeittoa ja Talon parempaa kasvisrisottoa. Tiimin kisareseptiikkaa täydensivät Broilernuijat ja Kaura-ruissämpylät. Sipoon keittiöstä kerrottiin, että sen keitto- ja liharuoka ovat myös koulun listasuosikkeja.

"Risoton rakenteesta pisteitä."

Tuomariston puheenjohtaja, Kirkkonummen ruokahuoltopäällikkö Toini Linnanmäki piti sipoolaisten suositusta maukkaana ja ammattitaitoisena kokonaisuutena.

– Mahtava keitto, hyvä leipä. Risoton rakenteesta pisteitä, Linnanmäki summasi.

Oppilaiden testaamat reseptit

Sipoon tiimi oli valmistautunut kisaan suunnitelmallisesti. He kävivat katsomassa ensimmäisen kouluruokakilpailun finaalin keväällä 2012 Gastro-ammattikeittiömessuilla Helsingissä. Siitä lähti matka kohti 2014 finaalia. Palkinnoksi voittajat saavat tutustumismatkan Brysseliin.

Kouluruokakilpailun tavoitteena on nostaa kouluruuan ja sen tekijöiden arvostusta. Samalla haetaan jo koulukeittiöissä hyväksi havaittuja reseptejä kaikkien Suomen koulukeittiöiden vapaasti käytettäväksi.

171 miljooaa koululounasta

Tuotepäällikkö Mia Kettunen Continental Foods Finlandilta muistuttaa, että Suomessa valmistetaan vuosittain 171 miljoonaa ruoka-annosta koululaisille.

"Kouluruoka yhdistää meitä kaikkia: se kiinnostaa, puhututtaa ja herättää tunteita päivittäin."

- Kouluruoka yhdistää meitä kaikkia: se kiinnostaa, puhututtaa ja herättää tunteita päivittäin. Kisan jälkeen kaikki Suomen koululaiset pääsevät arvioimaan finalistien ateriakokonaisuuksia. Useimmat reseptit toimivat sellaisenaan myös päiväkoti-ikäisten ruokalistalla sekä palvelutalon lounastarjoilulla, Kettunen sanoo.

Vuoden 2014 kouluruokakilpailun järjesti Continental Foods Finland yhteistyössä Elo-säätiön, Lantmännenin, Go Greenin ja Helsingin Myllyn kanssa. (Ruokatieto)